Vuosi vuodelta on helpompaa ryhtyä itsenäiseksi musiikintuottajaksi. On lukuisia tapauksia, jossa artistin koko olemus ja musiikkityyli on muuttunut sen ryhdyttyä työskentelemään tietyn levy-yhtiön kanssa, ja useammat nykypäivän muusikot ovat tehneet harvinaisen selväksi, etteivät halua kenenkään muun määräiltäväksi. Toisaalta tämä on johtanut siihen, että tee-se-itse tuottaminen on romantisoitu ihailtavaksi ja kunnioitettavaksi huomioimatta sen haittapuolia. Toki kuka tahansa voi äänittää ja itsenäisesti julkaista levyn, mutta sen menestyminen vaatii muun muassa rahaa ja kontakteja. Jos minä tästä lähtisin julkaisemaan levyn, oli se kuinka hyvä tahansa, voin melkeinpä vannoa, ettei se tulisi olemaan mikään Billboard-listojen numero ykkönen. Tyypillisesti itse oman musiikkinsa alusta loppuun tuottavat työskentelevät suuren tuottajatiimin kanssa, ja harvoin ne ovat vasta aloittelevia artisteja. Esimerkiksi hip hopin Timbaland sekä Pharrell ovat tunnettuja siitä, että ikään kuin vaihtoivat muusikosta tuottajaksi. Silti heidän kummankin tuli työskennellä useita vuosia musiikkialalla, todistaen itsensä varteenotettavaksi tuottajaksi, ennen sellaiseksi ryhtymistä. Lisäksi voisi ajatella esiintyjän ja artistin olevan kaksi eri asiaa – esiintyjä esittää hänelle kirjoitetut kappaleet viihdyttäen yleisöä, kun taas artisti on luonnollisesti mukana kirjoittamassa, säveltämässä sekä tuottamassa musiikkiaan. Emme kuitenkaan voi pitää itsestäänselvyytenä, että kaikki artistit ovat edes jotenkin mukana oman musiikkinsa tuottamisessa. Ketkä sitten ovat menestyneimmät starat, jotka ovat julkisesti painottaneet tuottavansa omaa musiikkiaan?

Mariah Carey

Mariah Carey

Mariah Carey on aiheuttanut milloin mitäkin kohua diivamaisella käytöksellään. Hänen ‘kiukuttelunsa’ sai aikanaan alkunsa siitä, että nainen tunnetusti vastusti ensimmäisen levy-yhtiönsä ohjeita. Hänestä kertovat dokumentit sekä hänen Glitter-elokuvansa osoittaa, kuinka Carey ei halunnut ryhtyä yhtiön ohjattavaksi seksisymboliksi, vaan halusi keskittyä laatumusiikin tuottamiseen. Naisen ensimmäiset kappaleet olivatkin hyvin erilaisia hänen nykyisestä tuotannostaan, ja ne kertoivat tunteellisesti Careyn lapsuudesta ja päästi kuuntelijan sisälle hänen henkimaailmaansa. Läpi uransa Mariah Carey on pitänyt puolensa monipuolisena artistina, joka laulamisen lisäksi soittaa ja säveltää itse musiikkinsa sekä tuottaa suuren osan musiikistaan, toki pätevän tuottajatiimin kanssa yhteistyössä. Hän on myös tunnettu siitä, että hän on tiiviisti mukana muun muassa albumiensa kansitaiteesta päättämässä. Ei voi kuin todeta, että joskus kannattaa diivailla ja pitää puolensa!

Chance the Rapper

Chance the Rapper

Suurin osa itse-tuottavista artisteista työskentelevät hip hopin parissa. Tämä pätee myös nuoreen ja suhteellisen uuteen Chance the Rapperiin. Hän on kertonut tavanneensa useita eri levy-yhtiöiden edustajia mutta aina päätyneensä siihen, että halua pitää vapautensa ja päätäntävaltansa. Mies julkaisi ensimmäisen levynsä Acid Raps itsenäisesti, jonka jälkeen lukuisat levy-yhtiöt yrittivät saada häntä heidän alaisekseen. Chance the Rapper aina vaan kieltäytyi. Hän usein kehuu haastatteluissa pystyvänsä tekemään just sitä mitä haluaakin, keikoista ja musiikkivideoista lähtien, ja nauttivansa siitä, että saa päättää mistä aiheista hän puhuu musiikissaan. Kukaan ei ole kieltämässä. Kuulostaa kieltämättä idylliseltä tilanteelta!

Madonna

Madonna

Madonna on nainen, jolla on selvää bisnesmieltä. Hän tietää kenen kanssa olisi kannattavaa työskennellä milloinkin. Hänellä on peräti neljä itse-tuotettua levyä: Music, Ray of Light, Like a Prayer ja Confessions. Hän on yksi pisimpään musiikkialaa valloittaneista artisteista. Toki hänellä on erinomaisen toimiva tiimi takanaan, joten hänelle ei voi suoda aivan kaikkea kunniaa musiikkinsa tuottamisesta alusta loppuun saakka. Lisäksi todella paljon kohua ja kiistaa aiheuttanut Kanye West on tunnettu siitä, että hän työskentelee tiiviisti musiikkinsa parista aivan alusta loppuun saakka. Hänellä, kuten monilla muillakin, on todella iso tiimi apukäsiä, muun muassa osatuottajia. Myös Lady Gaga on herättänyt keskustelua hänen kyvystään toimia musiikkinsa jokaisen vaiheen parissa. Gagalla onkin koulutustaustaa musiikin parista, joka selittää hänen tuotanto-osaamistaan. Joskus vain tietää tietävänsä parhaiten! Silloin saa ja pitää ottaa ohjat omiin käsiinsä… eikö vain?