Kanye West on todellinen 2000-luvun ilmiö. Hän on tuottaja, josta tuli rapin supertähti, joka on mullistanut hip hop -musiikin maailman lukuisia kertoja huikealla urallaan. Hänen luova lahjakkuutensa jää ainoastaan hänen värikkään persoonansa varjoon. Kanye West on ollut otsikoissa muun muassa ihmeellisten twiittien ja mahtipontisten julistusten takia, mutta myös muotitietoisen tyylinsä vuoksi sekä solmittuaan jatkuvasti lehtien otsikoissa säilyvän avioliittonsa Kim Kardashianin kanssa.

Kanye West voi olla impulsiivinen ihminen, mutta kun hän kanavoi impulsiivisuutensa musiikkiin, lopputulokset ovat yleensä vaikuttavia. Kuusi hänen seitsemästä sooloalbumistaan on kivunnut Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi ja albumeita on myyty kaikkiaan jo yli 34 miljoonaa kappaletta. Tämän lisäksi hän on voittanut kaikkiaan 21 Grammy-palkintoa, johon yksikään muu räppäri ei ole kyennyt, ja sijoittunut kaksi kertaa Forbesin sadan maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen listalle.

Nuoruus Chicagossa

Kanye Omari West syntyi 8. kesäkuuta vuonna 1977 Yhdysvaltojen Georgian Atlantassa. Hänen isänsä Ray oli Atlanta Journal -sanomalehden valokuvaaja sekä myös poliittisesti aktiivinen Mustat pantterit -liikkeessä. Hänen äitinsä Donda oli opettaja, josta tuli myöhemmin englannin kielen professori Chicagon osavaltion yliopistoon. Donda kuoli 58-vuotiaana plastiikkakirurgian jälkeiseen sydänkohtaukseen vuonna 2007. Hänen kuolemansa vaikutti merkittävästi Kanye Westin musiikkiin sekä häneen henkilökohtaisesti.

Westin vanhemmat erosivat hänen ollessaan 3-vuotias, minkä jälkeen hän asui äitinsä kasvatettavana Chicagon keskiluokkaisella South Shore -alueella ja vietti kesät isänsä luona. 10-vuotiaana West muutti äitinsä kanssa vuodeksi Kiinaan, jossa hänen äitinsä toimi opettajana yliopistovaihto-ohjelman kautta. West oli ainoa ulkomaalainen luokallaan. Palattuaan Chicagoon hän tunsi vetoa alueen hip hop -piireihin ja ystävystyi DJ/tuottaja No I.D.:n kanssa, josta tuli hänen mentorinsa. Valmistuttuaan koulusta Kanye West sai stipendin Chicagon taideyliopistoon, mutta hän jätti koulun kesken keskittyäkseen musiikkiuralleen. Tästä syntyi myös nimi hänen ensimmäiselle levylleen.

Lahjakas musiikkituottaja

Tuotettuaan aikansa musiikkia paikallisille artisteille, West oli kehittänyt omintakeisen tyylinsä, jota kutsuttiin ”chipmunk souliksi” ja jolle oli tyypillistä nopeutetut soulista lainatut samplet. Vuonna 2001 hän muutti New Yorkiin ja teki siellä läpimurtonsa tuotettuaan kappaleita Jay Z:lle. Hän tuotti neljä kappaletta Jay Z:n The Blueprint -levylle, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista rap-albumeista. West jatkoi tuottamista muille tähtiartisteille, kuten Mos Defille, Talib Kwelille ja Ludacrisille sekä Alicia Keysille ja Beyoncélle.

West ei halunnut pysyä pelkkänä taustavaikuttaja, vaan hän halusi nousta itse päätähdeksi. Koska hän oli kotoisin keskiluokkaisesta perheestä ja käytti poolopaitoja ja Guccin kentiä, häntä ei pidetty katu-uskottavana räppärinä. Hän yritti saada Roc-A-Fella-levy-yhtiötä levyttämään hänen räppäämistään, mutta osaomistajana toiminut Jay Z ei uskonut hänen mahdollisuuksiinsa. Muutkin levy-yhtiöt torjuivat Westin pyynnöt.

Ensimmäinen albumi The College Dropout

Kanye West joutui myöhemmin autokolariin, jossa hänen leukansa murtui. Hän kirjoitti ja nauhoitti kappaleen tapahtuneesta nimellä Through the Wire, kun hänen leukansa oli vielä raudoitettu kiinni onnettomuutta seuranneen korjausleikkauksen jälkeen. Hän kirjoitti kokonaisen albumin, joka vuosi sittemmin nettiin. Tämän jälkeen West halusi tehdä albumista paremman ja kirjoitti kaikki kappaleet uusiksi hioen niiden tuotantoa lisäämällä vahvempia rumpuja, gospelkuoron ja jousisoittimia, jota varten hän palkkasi orkesterin omilla rahoillaan.

The College Dropout -albumi julkaistiin viimein helmikuussa 2004. Albumi myi 2 600 000 levyä ja teki Westistä tähden. Hän rikkoi perinteisen gangsta rapin kaavaa teemoilla, jotka kuvasivat kuluttamista, rasismia, korkeakoulutusta ja hänen uskonnollisia kantojaan. Albumi keräsi 10 Grammy-ehdokkuutta ja pian sen julkaisemisen jälkeen West perusti oman GOOD music -levy-yhtiönsä. Hänen asemansa rapin supertähtenä ja kärkituottaja oli sementoitu.