Christopher Comstock, eli paremmin tunnettuna Marshmello, on amerikkalainen elektronisen musiikin tuottaja, mutta hänet tunnetaan enemmän myös ympäri maailmaa DJ:nä. Niin kuin monet muut nyky muusikot, myös Marshmellon musiikki ura sai alkunsa Soundcloud sovelluksen avulla. Soundcloudiin voi kuka tahansa ladata tuottamaansa musiikkia ja näin monet itsenäiset aloittelevat muusikot pääsevät valokeilaan sovelluksen avulla. Marshmello latasi Soundcloudiin ensimmäisen kappaleensa Wavez alkuvuodesta 2015. Hän myös miksasi uusia versioita monien tunnettujen DJ artistien kappaleista ja julkaisi ne Soundcloud tilileen. Sovelluksen kautta uusi artisti sai huomion monelta eri DJ:ltä, kuten Skrillexiltä, ja myöhemmin he päätyivät tekemään kappaleen yhdessä. Nuoren artistin suosio kuitenkin jatkoi vain kasvamistaan ja hän teki yhteistyötä monen eri muusikoiden kanssa, kuten Omar LinX, Slushii ja Jack Ü. Vuonna 2017 Marshmellon kappale Alone kapusi Billboard-listan sadan parhaaseen joukkoon, ja artistin suosio oli kansainvälisesti taattu.

Marshmellon artistinimi ja tunnusomainen päähine eivät ole aivan tuulesta temmattuja ideoita. Comstok onkin paljastanut, että hänen inspiraationa nimelle ja pukeutumiselle toimi pitkälti kanadalainen DJ, deadmau5. Niinkuin deadmau5, myös Marshmello on vaihtoehtoinen kirjoitusmuoto yleiselle englannin kielen sanalle marshmallow, joka tarkoittaa vaahtokarkkia. Vaahtokarkista inspiroituneena myös Comstok ajatteli, että jos hän piilottaisi henkilöllisyytensä ja kasvonsa, se vetäisi yleisöä puoleensa. Monet suositut artistit ovat ottaneet tästä myös mallia. Toimihan se esimerkiksi myös deadmou5:ella, jolla on suuri päähine, joka esittää kuollutta hiirtä ja Daft Punkilla, jonka molemmat kaksi jäsentä käyttävät aina futuristista kypärää esiintyessään. Niimpä Comstok päätti teetättää itselleen esiintymisasuksi suurehkon vaahtokarkin näköisen kypärän, joka peittää hänen koko naamansa.

Marshmello

Tämän kypärän takia, Marshmellon identitentti olikin piilotettuna useita vuosia, ja kukaan ei tiennyt kuka on oikeasti artisti kypärän takana. Vuonna 2016, Electric Daisy Carnivalin esityksen jälkeen Marshmello poisti kypäränsä ja ”paljasti” olevansa kuuluisa hollantilainen DJ, Tiësto. Tämä oli kuitenkin vain silkkaa pilaa ja osa festivaalin esitystä. Musiikki maailmassa kuitenkin liikkui monia huhuja, että henkilö vaahtokarkin alla oli Christopher Comstock, myös artistinimenä tunnettu Dotcom. Nämä huhut saivat varmistuksen vuonna 2017, kun Christopher paljasti, että hän on juurikin se kaikkien epäilemä henkilö piiloutuneena vaahtokarkkiin.

Musiikki

Marshmellon musiikki on tyypillistä musiikkia, jota voi kuulla myös muilta naamioituneilta DJ artisteilta. Se ei ole sanominen, että hänen musiikkinsa olisi keskivertaista, päinvastoin. Marshmellon musiikki on pitkälti mukaansatempaava rytmiä, miksattuna erilaisiin synteettisiin ääniin ja basson jytinään. Tästä koostuu hänen uniikki elektronisen tanssimusiikin pohja. Hän tekee paljon yhteistyötä musiikkimaailman tunnetuimpien artistien kanssa ja on näin saavuttanut suosiota hurjaa vauhtia. Vuonna 2017, Marshmello laittoi musiikilliset lahjansa yhteen Khalidin kanssa ja he saivat aikaan hittikappaleen Silence. Samana vuonna hän teki myös yhteistyötä tunnetun pop-tähden, Selena Gomezin kanssa ja he julkaisivat Wolves kappaleen. Molemmat näistä kappaleista pääsivät Billboard-listan kolmenkymmenen parhaan joukkoon ja myivät platinaa ympäri maailmaa.

Vuotta myöhemmin, Marhsmello teki yhteistyötä brittiläisen laulajan Anne-Marien kanssa, ja he julkaisivat hittisinkun Friends. Menestynein kappale, minkä Marshmello on tehnyt yhteistyössä englantilaisen rokkibändin Bastillen kanssa, on tietenkin kappale nimeltä Happier. Happier sai suuren menestyksen heti alusta alkaen sen julkaisusta ja pääsi Billboard Hot 100-listan toiselle sijalle vuonna 2018. Vaikka nämä yhteistyöt eri artistien kanssa ovat päätyneetkin erityisen suosituiksi, se ei ole sanominen, että Marshmello ei osaisi tehdä hyvää musiikkia myös itsekseen. Tästä on todistusaineistoa kolmella eri albumilla nimeltä Joytime, Joytime II, ja Joytime III.