sitä vain nauhoitetaan. Kuitenkin kyseinen genre on huomattavasti monimutkaisempi ja monipuolisempi, kuin moni uskoisikaan.Ensimmäisenä tulee mieleen perinteinen ooppera, kauniit pianosoinnut tai esimerkiksi elokuvan dramaattisen kohtauksen taustamusiikki. Todellisuudessa elokuvamusiikki on ihan oma genrensa erikseen, ja oopperakin on vain muutaman maan ja yhden aikakauden tulkinta klassisesta musiikista. Tyypillistä tälle musiikkityylille on kuitenkin se, että rumpukompit ja kertosäe puuttuvat. Sähköistä vahvistusta harvemmin käytetään (joka puoltaa sitä, ettei klassista musiikkia niin sanotusti tuoteta) ja koneistot ovat akustisia. Klassinen musiikki on suunnitelmallista nuottien kirjaamista, ja sitä on hyvin vaikea improvisoida.

Klassisen musiikin aikakaudet

Monet, jotka eivät ole kovinkaan läheisesti tutustuneet klassiseen musiikkiin, eli länsimäiseen taidemusiikkiin, saattavat ajatella sen olevan monotooninen ja vaikeasti lähestyttävä genre. Todellisuudessa länsimäinen taidemusiikki on hyvinkin monipuolista ja värikästä. Sillä on pitkä ja monivaiheinen historia, jonka muutamat selkeät aikakaudet ovat tunnistettavissa jokaisen kauden tyypillisten sävelpiirteiden mukaan. Musiikkiesityksiä on pidetty jo antiikin aikaan, ja nuottikirjoituksia on jäljitetty vuodelle 2000 eKr. Tosin antiikin ajan musiikista on rajallisesti tietoa, sillä sen ajan nuoteista on säilynyt vain muutamia katkelmia. Suosituimmat tämän aikakauden soittimet olivat kielisoittimet (kithara, lyyra ja vesiurut) sekä muun muassa aulos-puhallin. Todisteet ovat peräisin sen ajan kirjallisuudesta ja kuvista, sillä yksikään antiikin ajan soitin ei ole säilynyt nykypäivään asti. Musiikki alkoi kehittyä keskiajalla, rooman valtakunnan tuhouduttua ja kristillisen kirkon kehittyessä. Tällöin uskonto vaikutti suuresti musiikkiin ja valtaosa muusikoista olivat kirkon palkkaamia. Näin ollen, keskiajan klassinen musiikki ilmeni kristillisenä kirkkomusiikkina. Alun perin kyseessä oli vain yksiäänistä laulua mutta aikakauden edetessä pyrittiin kehittämään moniäänisyyttä, eli useampaa kuin yhtä ääntä päällekkäin.

Klassisen musiikin aikakaudet

Toimittaja-kirjailija Minna Lindgren kertoo, että klassisen musiikin aikakausista puhuessa voisi vallan skipata keskiajan ja renesanssin. Hänen mukaansa länsimäisen taidemusiikin historian keskeisimmät tyylisuunnat ovat barokki, klassismi, romantiikka ja modernismi. Vaikka antiikin aika ja keskiaika ovat musiikin kehitykselle keskeisiä, sillä silloin luotiin musiikin teorian perusta, Lindgrenin mukaan näiden aikakausien länsimäinen taidemusiikki on huonosti dokumentoitua ja siten ei kovin kiinnostavaa tutkiskeltavaa. Lisäksi näiden aikojen teemat toistuvat myöhemmissä klassisen musiikin aikakausina. Barokin aikaa elettiin suunnilleen 1600-1750, ja sen tunnetuimpia säveltäjiä ovat maailmankuulut Johann Sebastian Bach, Georg Friedrich Händel sekä Antonio Vivaldi. Tälle aikakaudelle tyypillisiä sävelmuotoja ovat perinteinen ooppera, konsertto ja barokkisonaatit. Lindgren kuitenkin huomauttaa, että esimerkiksi ranskalainen ja italialainen barokkityyli poikkeavat jo huomattavasti toisistaan. Vasta klassismin aikana, eli 1750-1820, länsimäinen taidemusiikki alkoi vakiintua ympäri maailmaa melodiseksi sonaattimuodoksi. Myös sinfoniat ja jousikvartetot yleistyivät. Kappaleilla oli selkeämmät introt eli esittelyjaksot, kehittelyjaksot sekä kertausjakso. Muun muassa Wolfgang Amadeus Mozart tuotti klassismin aikaista länsimäistä taidemusiikkia. Aika edelsi romantiikan aikakautta, vuosina 1815-1910, jonka suurin nimi lienee Ludwig van Beethoven. Romantiikkalaiset halusivat päästä eroon klassiselle musiikille tyypillisestä kaavamaisesta estetiikasta. Kappaleista pyrittiin tekemään uniikkeja ja niissä korostui yhä näyttävämmät ilmaisutavat. Klassinen musiikki muuttui hennosta ja romanttisesta suureksi ja voimakkaaksi. Kuitenkin 1900-luvulla, kun modernismi pyrki herättelemään klassista musiikkia nykyaikaisemmaksi, länsimäinen taidemusiikki palasi niin sanotusti kevyeksi. Lindgren kertoo, että tällöin vakiintui tapa kuunnella musiikkia historiasta uuden tuottamisen sijaan. Nykypäivänä mennään periaatteella ‘miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki’ – klassisella musiikilla on niin monta upeaa tuotosta historiassaan, että joskus on parempi tyytyä siihen mitä on ennemmin kuin pyrkiä aina tuottamaan uutta.